lauantai 30. syyskuuta 2017

Maat, jossa haluaisin päästä käymään. Ajatuksia matkailusta.!

Matkailu kotimaassa kuin ulkomailla on aina omalla tavalla vetänyt puoleensa. Tosin kotimaassa tuleekin jonkin verran matkusteltua ympäri vuoden.

Kuten Reissukassi aina lähtövalmiina postauksesakin kerroin, niin joskus on ihan kivakin lähteä yllättäen, nopeallakin aikataululla käymään jossain.


Alle olen listannut maita, joissa haluaisin kerran jos toisenkin käydä.

Maat jossa haluaisin käydä:
  • Saksa
  • Viro
  • Latvia
  • Liettua
  • Iso-Britannia
  • Irlanti
  • Espanja
  • Portugali
  • Ruotsi
  • Norja
  • Tanska
  • Yhdysvallat
  • Kanada
  • Ranska
  • Italia
  • Sveitsi
  • Itävalta
  • Uusi-Seelanti
Tällä hetkellä maiden osalta on aika Eurooppa voittoinen, mutta kaikki on mahdollista että missä päin toivon mukaan tuleekaan käytyä.

Virossa ja Ruotsissa onkin aikanaan tullut käytyä useamman kerran, sekä myös Kanariansaarilla ja Espanjan Barcelonassa.


Ulkomailla tullaan kyllä käymään silloin, kun se on vain mahdollista rahallisesti kun ajallisestikkin. Tällä hetkellä onkin matkailu ulkomaille ihan suunnittelu asteella. Koska, milloin ja mihin, niin sen vain aika näyttää. Ja muutenkin saa nähdä, että miten hyvin listani tuleekaan toteutumaan.

Onneksi virtuaalisestikkin pystyy matkailemaan. Sillä Adalmina's adventures ja Levoton matkailja blogit onkin sellaisia, joita tulee luettua säännöllisesti. Kummankin blogin tyyli miellyttää itseäni paljon.


Ja vielä toistaiseksi pääsee myös EtMatkaopas lehden kautta maailman ääriin kotisohvalla. Jokunen numero vielä kolahtaa postikaatikkoon, ja on mukavaa myös lehden kautta päästä näkemään maailmaa matkailun osalta.

perjantai 29. syyskuuta 2017

Kirjavinkki: Samoilla silmillä


Kirjan nimi: Samoilla silmillä
Kirjailija: Peter Franzen
Kustantaja: Tammi
Julkaisuvuosi: 2013

Pete harrastaa nyrkkeilyä ja vanhemmat on eronneet. Pikkusisko vain kasvaa ja alkaa meikkamaan. Peten äiti opiskelee ammattia toisessa kaupungissa, samalla eläen uutta nuoruuttaan kun on eronnut väkivaltaisesta poliisimiehestään.

Onneksi lasten tukena ja turvana on rakkaat isovanhemmat. Jotka varmasti katsoisivat kauhuissaan lasten touhuja, jos tietäisivät.

Petelle ja kavereille alkoholikin maistuu, ja poliisi kuin putkakin tulee tutuiksi. Tupu, Pauliina kuin Sari tulee poikien kanssa enemmän ja vähemmän juttuun.

Tumma ja komea muusikko mies tulee mukaan kuvioihin, valloittaessa Peten äidin sydämmen. Seija kuin Perttikin löytävät toisensa erinlaisten sattumusten kautta.

Itsenäinen jatko-osa Tumman veden päällä kirjalle.

Yksittäisillä sanoilla kuvaten:
  • Erinlainen
  • Hyppimistä
  • Kevyttä
Itselläni ei ollut mitään ennakko käsityksiä kirjasta. Edes arvosteluja en ollenkaan muista, jos olen edes lukenutkaan niitä.

Alkuun oli sekavan oloinen, hyppimistä henkilöstä (-löistä) toiseen. Ei meinannut ollenkaan saada juonesta kiinni. Noin puolivälin tietämillä aloin vihdoin pääsemään juonesta jyvälle.

Tarinan kerronta oli kaikesta huolimatta tarkkaa ja monipuolista. Kevyttä iltalukemista.

torstai 28. syyskuuta 2017

Maailman uskonnot, ajatuksiani aiheesta yleisesti.


Viime aikoina on vain jäänyt miettimään ja muistelemaan omia uskonnon oppitunteja peruskoulusta. Tietyllä tavalla sitä on aina eri uskonnot kiinnostaneet teoriassa. Mitä eroja sekä yhtäläisyyksiä mahdollisesti onkaan/olikaan.

Ihan yleisellä tasolla tulee mietittyä ja pohdittua. Sillä en itsekkään ole niin uskonnollinen, vaikka evankelisluterilaiseen kirkkoon vielä kuulunkin. Joskus harvakseltaan tuleekin ajateltua asioita vähän uskonnon kautta, ja miten asia mahdollisesti liittyisi uskontoon 

Varsinkin nyt kun on tullut luettua jokunem kirja jossa uskonto on omalla tavalla vahvasti läsnä.

Ja tulenkin tähän "Uskonnot" tunnisteen alle kirjoittamaan mm: kirjallisuutta, kuvia kirkoista ja hautausmaista sekä yleiskuvia ja mitä nyt muutenkin aiheeseen voisi sopia. Kirjoissa aiheitta sivutaan siten miten on kirjoissa tullut ilmi.

Millään tavalla en tuputa uskontoa kenellekkään. Itseäni vain aiheena sekä teoriassa kiinnostaa. Vaikka nyt onkin saanut kuulla uutisissa kaikenlaista maahanmuuton johdosta.

Jos ja kun käymme kirkossa, niin silloin tuleekin lapselle myös opetettua tiettyjä sääntöjä ja tapoja miten kirkossa ollaan ja käyttäydytään. Sekä kertoen, et miksi hautausmaita on ym. Näillä kerroilla saakin opetettua lapselle edes jotakin.

tiistai 26. syyskuuta 2017

Pieni piha talvikuntoon hissukseen.!!!

Nyt onkin hyvä aika alkaa laittamaan pientä pihaamme talvikuntoon.

Joten ensimmäisenä tulee leikeltyä koristevadelma puskaa pois. Kasvaa kyllä hyvin joka vuosi aina uudelleen. Ja on loppukesästä aika hyvä näköeste. Sopii ainakin itselle.


Puutarhajäte tuleekin suurimpina kasoina vietyä kasaan, johon on moni muukin vienyt. Pienissä määrin harvakseltaan toki myös biojäte astiaan.


Nyt onkin ollut mukava touhuta pihalla kun kelitkin on suosineet hyvin. Aurinkoinen keli kaikin tavoin, ja syksyisen lämmin.

Joten sitä voikin iltaisin katsoa, jos laittaa lyhtyjä pihalle loistamaan. :)


Tietenkin sitä on suunnitelmia pikku pihaamme, ja saa nyt sitten nähdä että miten ja koska toteutuvat. Ja onko edes toteutuakseen. Koskaan kun ei voi olla täysin varma.

maanantai 25. syyskuuta 2017

Reissukassi on aina lähtövalmiina.!!!!

Melkein neljän vuoden ajan meillä on ollut reissukassi (tässä tapauksessa reppu) aina lähtövalmiina. Meistä kun ei koskaan tiedä, että milloin keksitään lähteä johonkin.


Repun sisällä olevilla vaatteilla pärjättäisiin pesemättä vaatteita 1-3 vuorokautta. Tämän jälkeen vaatteet kyllä pitäisi jo saada pesuun.

Tietenkin lapsen vaatteet tulee suht säännöllisesti katsastettua, niin on aina sopivan kokoista päälle pantavaa.

Miksi olen näin päättänyt tehdä?
Meillä tämä on toiminut, ja voidaan lähteä nopeallakin aikataululla mihin tahansa. Ja kuten jo alussakin totesin, niin meistä kun ei koskaan tiedä, että milloin keksitään lähteä käymään jossakin. Niin ei sitten tarvitse miettiä ja pähkäillä, että mitä ottaa mukaan kun repusta jo löytyy. Ja jos jotain ei ole, niin tuskin sitä tarviikaan. Ja ainahan matkalla voi sitten ostaa. Sekä siinäkin tapauksessa tämä toimii, että jos joudutaankin lähtemään ambulanssilla sairaalaan, niin kassi vain mukaan, ja pärjääminen on taattu hetkellisesti. Vaikka kuinka olisi varoivainen ja huolellinen lapsen kanssa, niin aina voi sattua ja tapahtua mitä tahansa.

Voi olla, että reppu saattaa vaihtua jossain vaiheessa toisenlaiseen kassiin, mutta sen näkee sitten ajan kanssa. Mutta tietyllä tavalla reppu on kätevä, kun saa kunnolla selkään.

sunnuntai 24. syyskuuta 2017

Kuulumisia ja ajatuksia.!

Nyt onkin hyvä hetki vähän kirjoitella ihan perus kuulumisia, ja ajatuksia vähän kaikesta. Sillä tarkoitus onkin ollut kirjoittaa tällainen postaus. :)


Arki meillä meneekin ihan omalla painollaan eteenpäin, ja mitään ihmeellisiä kommersvenkkejäkään ei ole ollut. Mikä onkin ihan hyvä vain.

Mukavasti onkin jo valmiina kirjavinkki postauksia, ja hissukseen tulee koko ajan lisää. Sekä on sitä aina myös joitain muitakin postauksia valmiina/melkein valmiina. Joten lukemista kyllä tulee teille ihanille lukijoille. :)

Syksykin etenee omalla painollaan eteenpäin, ja tietää kyllä talvenkin jossain vaiheessa jälleen tulevan. Miten sitä malttaakin sitten hytistellä talven kylmyydessä. Toki talvi voikin olla melkein minkälainen tahansa. Vesisateinen ja lumeton, taikka lunta ja pakkasta piisaa.


Tottakai sitä meilläkin on kaikenlaisia suunnitelmia, että mitä tehtäisiin. Mutta vain aika näyttää, että miten toteutuvat.

Postauksienkin osalta sitä pyörittelee erinlaisia ajatuksia ja versioita, että mistä kirjoittaisi. Silti ehkä yli puolet ajatuksista tulee sitten hylättyä ihan kokonaan taikka osittain. Kuvia ainakin tulee räpsittyä suht paljonkin, joista sitten vain murto-osa tulee julkaistua täällä blogissa taikka Instagram tilillä.

Joten kannattaa ottaa myös seurantaan blogin Facebook sivu ja Instagram tili. Sillä Facebook sivulle jaan blogipostaukseni +muutakin, ja Instagram tilillä näkee myös sellaisiakin kuvia, joita ei välttämättä täällä blogin puolella näe.


Näidenkin kautta pääsee vähän kurkkimaan meidän perheen touhuja. Facebookista kuin Instagramista löytyy blogin nimellä.

Blogin kirjoittaminen onkin tällä hetkellä ihan harrastus pohjalla, vaikka usein tuleekin julkaistua postauksia. Nyt onkin omalla tavalla löytynyt se oma tapa, tyyli ja julkaisu tahti. Tietenkin julkaisu tahtiin saattaa tulla muutoksia vielä, mutta annan ajan näyttää.

Joten voikin todeta, että elämä kulkee omalla painollaan eteenpäin. Ja onneksi mitään ikävää ei ole sattunut. (Koputtaa puuta.) Ja koskaan ei tiedä, että milloin seuraava mahdollinen iso kriisi taikka muu katastrofi yllättää. Toivottavasti ei lähivuosina ollenkaan.

Tietenkin teksteissäni saattaa olla kirjoitus- kuin kielioppi virheitäkin. Vaikka monesti ennen julkaisua tulee luettua läpi mahdollisimman huolellisesti. Sillä sitähän ns tulee tietyllä tavalla sokeaksi omalle tekstilleen, ja ei sitten välttämättä huomaa enää selvää virhettä.
Jos jokin tekstin pätkä missä tahansa postauksessani kuulostaa kieliopillisesti ihmeelliseltä ym, niin toki kertokaa.

lauantai 23. syyskuuta 2017

Syksyinen katsaus pieneen puutarhaamme.!

Syksy etenee hyvää vauhtia, ja nyt onkin hyvä hetki katsastaa pieneen pihaamme. Ennen kuin talvi hiljaa tulee saapuvaksi. Kesä kun tuli ja meni ihan liian nopeasti, kunnolla edes alkaneenkaan.

Viimeiset monivuotiset kukat kukkii penkeissä, väreillänsä ilahduttaen.




Hiljalleen sitä alkaa laittamaan puutarhaa talvi kuntoon. Koristevadelma puskat leikaten alas, ja ruukuista kesäkukkien pois laitto.


Tänä vuonna puutarhan hoito jäikin suht pahasti retuperälle. Mutta olisi sitä tullut hoidettua ja hommailtua enemmänkin, jos kelit olisi olleet edes vähän enemmän suosiolliset. Ja kesäkukistakin huomasi, kun heinäkuussa piti jo puolet laittaa kokonaan pois kun pääsivät kuivumaan sen verran pahasti.

Tietenkin sitä on ensi vuoden kesälle omanlaisia suunnitelmia, niin ajan kanssa sitten näkee että mitkä toteutuu.

perjantai 22. syyskuuta 2017

Kirjavinkki: Prinsessan tyttäret


Kirjan nimi: Prinsessan tyttäret
Kirjailija: Jean Sasson
Suomentaja: Risto Ahti
Kustantaja: WSOY
Suomenkielinen painos: 1995

Uhkarohkea itsenäinen jatko-osa Prinsessa kirjalle. Tässä kirjassa Sultana keskittyy uuden naissukupolven, tyttäriensä elämän kuvaukseen.

Kirjassa hyvinkin kerrotaan saudi-arabialaisten naisten alistetusta elämästä, jossa Sultanan isä johtaa rautaisin ottein rakkauttaan likimain näyttämättä.

Miten Sultanalle käykään, kun kuningas perheelle selviää että Prinsessa kirja on kirjoitettu ja julkistettu. Ja josta on tullut maailmanlaajuinen menestys.

Sultanan perhe-elämä menee vuoristorataa tyttöjen oikkujen mukaan. Psykiatrikin tulee tutuksi. Ja toinen tyttäristä on liian intohimoinen eläinten suojelija ja toisesta tulee fanaattisesti uskoon. Perheen ainoa poikakin tekee ajatusmaailmansa selväksi.

Sultanan omassa perheessä mennään kriisistä toiseen, aviomieskään ei aina kaikkea ymmärrä ja käskee lopettamaan turhanpäiväiset vaatimukset ja mielenilmaukset.

Yksittäisillä sanoilla kuvaten:
  • Erinlainen
  • Sekava
  • Mielenkiintoinen
Alkuun en meinannut ollenkaan saada kirjan juonesta kiinni, mutta hiljalleen alkoi kyllä pääsemään jyvälle. Johtuu varmaan siitä kun Prinsessa kirjaa en ole vielä lukenut.

Kirja olikin kaikesta huolimatta mielenkiintoinen, ja ajatuksia herättävä. Kirja kannattaakin lukea avoimin mielin.

torstai 21. syyskuuta 2017

FatSecret sovellus ja ajatuksia muuten.


Reilu 3 vuotta mulla on ollut puhelimessa FatSecret sovellus. Ilmainen sovellus painonhallintaan ja syömisten seuraamiseen. Todella näppärä, kun pystyy suoraan puhelimella merkkaamaan kaiken jo heti samalla syödessään.

On ollut aikoja kun en ole ollenkaan kirjannut mitään, pari kertaa poistanut ja ladannut jälleen uudelleen.

Nyt on jälleen hyvä hetki panostaa uudelleen sovelluksen käyttöön, jotta näkisi konkreettisesti, että mitä syö, paljonko tuleekaan liikuttua ja miten paino kehittyy. Itsellä kun käyttö on vain jäänyt tähän asti painon seurantaan.


Vaikka hyötyliikuntaa tuleekin vääjämättä joka päivä, niin jotenkin vain ei ole ollut hirveästi inspiraatiota lähteä salille taikka ryhmäliikunta tunnille. Vaikka se tekisikin itselleni kaikin tavoin hyvää, jo sosiaalisesti.

Jotenkin aika ajoin tuntuu siltä, että ihmiset katsoo paheksuvasti. Ja olen myös saanut paheksuvia kommentteja ihmisiltä, jotka ajattelevat "vain hyvää", mutta eivät ajattele sitä ollenkaan että miltä se musta itsestäni tuntuu. Ihan kuin en jo itse tietäisi jo valmiiksi, että miltä näytän ja mitä pitäisi tehdä.

Itse teen elämäntapamuutoksestani omanlaisen. Ja se on ihan sama mulle, mitä päätöksistäni ja tekemisistä ajatellaan. Sillä kukaan ei voi tehdä tätä puolestani, vaan mun on itse tämä tehtävä. Vaikka vaatiikiin suuria muutoksia, jotka teen pienin askelin.

Sillä negatiivisella, syyllistävällä, vähättelevällä ym asenteella ei ole mitään vaikutusta. Kuin se, että itselläni tulee ns vastareaktio, etten viitsii edes jatkaa enää ollenkaan kun jo nyt saamaani kehitystä ym ei huomioida millään tasolla. Ja mitään positiivista en saa missään vaiheessa kuulla.

Mun on saatava tehdä asiat pienin askelin omalla tavallani, jotta pääni pysyisi tahdissa mukana. Sillä ajatustenkin pitää muuttua. Silkalla dieetillä en edes viitsii laihduttaa, kun kilot tulisi kumminkin takaisin. Ja tarkoitus on todella tehdä elinikäinen elämäntapamuutos.

keskiviikko 20. syyskuuta 2017

Talous tiukilla, niin silti aina on pärjätty. Sekä myös ajatuksia työnhausta ja muustakin.!

Välillä on aikoja kun oma talous on todella tiukilla. Yllättäviä menoja, joita ei äkkiseltään joka kuukausi olekkaan. Mutta silti aina on jollain tavalla kuukausi selvitty, seuraaviin tuloihin asti.

Pientä lisää toki aina saa, jos vain malttaa laittaa turhaa tavaraa myyntiin. Itsekkin olen nyt loppukesästä ja alku syksystä laittanut Huuto.net palveluun meille tarpeetonta myyntiin.


Ja onneksi aina jotain melko tasaisesti menee myös kaupaksikin. Näistä myynneistä tulleet roposetkin on aina tervetullut pieni lisä talouteen.

Vaikka tulot ei olekkaan järjen suuret, niin pienilläkin tuloilla pystyy elämään ja nauttimaan. Se on vain omasta asennoitumisesta kiinni. Ja tässäkin asiassa täytyy muistaa se, että jokaisen tilanne on omanlainen, ja elämäntarinoita ei voi millään verrata keskenään. Tässäkin asiassa vain kerron omasta näkökulmastani, miten toimin ja teen ym. Mikä toimii meillä, ei toimi välttämättä kenelläkään muulla.


Tietenkin koko ajan tulee etsittyä ja haettua töitä. Tuntuu vain siltä, että ei sitä niin vain pääse mihinkään, vaikka olisi käynnyt kouluja. Itsellänikin on 2 ammatti tutkintoa alla, sekä 1/2 vuoden koulu josta kanssa on saatu todistus.

Jotenkin vain tuntuu siltä että työpaikoilla ei välttämättä haluta/uskalleta palkata yh-äitiä, joka on heti töistä pois jos lapsi sairastuu. Tietenkään sairastumiselle ei voi mitään, kun kuka tahansa milloin vain voi sairastua. Mutta olen vain laittanut merkille.

Tietenkin itselläni työllistymiseen vaikuttaa myös sekin, että omaa autoa ei ole käytössä ja julkisilla on päästävä. Tämä rajaa aika paljonkin potenttiaalisia työpaikkoja pois.

Toki nyt kun ns töitä ei ole, niin pystyy tekemään myös kaikkea sellaista mikä ei maksa mitään. Ja tietenkin vain silloin harvoin kun omaa aikaa on. Esim: tutkimaan itseä kiinnostavia asioita, lukea kirjaa ja miettiä tulevia blogi postauksia.


Tietenkin aina joskus, suht tasaisin väliajoin pääsemmekin matkustelemaan Suomessa. Sillä pienistäkin tuloista pystyy aina vähän laittamaan sivuun. Vaikka summat ei olekkaan päätä huimaavia, niin tarvittaessa nämä rahat tulee käytettyä normaaliin elämiseen.

Vaikka tulot onkin pienet, niin ei meiltä silti mitään puutu. Kaikkea on ja ruokaa olen aina saanut pöytään. Vaikka aina ei olekkaan niin terveellistä mitä haluaisi.

tiistai 19. syyskuuta 2017

Helsinki, maamme pääkaupunki.!








Helsingissä tulee yleensä käytyä vain läpikulku matkalla, mutta harvakseltaan silti teemme tarkoituksella reissuja maamme pääkaupunkiin.

Nähtävää ja koettavaa on niin paljon, että yleensä tutustumme yhteen paikkaan kerrallaan. Kuluneen vuoden aikana (2016/2017) on tullut käytyä Korkeasaaressa ja Luonnontieteellisessä museossa lapsen kanssa. Unohtamatta Lasten Leikkiluola paikkaa Hakaniemessä.

Suomenlinnassa tulemme käymään toivon mukaan 1-2 vuoden sisään. Vaikka suunnitelmissa olikin käydä jo kuluneena kesänä. Reissu jäi tekemättä muista syistä. Tietenkin Linnanmäellä tulemme käymään myöhempinä vuosina.

Kuvat on tullut otettua syyskuu 2016-2017 välisenä aikana.

sunnuntai 17. syyskuuta 2017

Superfoodia pakkaseen, ja samalla asioita opettaen.!

Tänä syksynä on tullut kerättyä ihan muutamia rasioita mustikkaa ja puolukkaa pakkaseen. On sitten talvella mukava käyttää. Ei sitä ole aikaisempinakaan vuosina paljoa ole tullut kerättyä, mutta aina jotakin. :)



Samalla tietenkin tulee opetettua lapselle, että mitä kaikkea metsästä on turvallista kerätä jokamiehen/-naisen oikeudella. Sillä on se hyvä edes perus asioita kertoa ja opettaa, niin tietää ja osaa sitten aikuisenakin kerätä.

Itsekkin pitäisi  sieniin perehtyä kunnolla, kun tunnen vain kärpässienen, suppilovahveron ja kanttarellin.

Tietenkin luonnossa liikkuessamme tulee ihmeteltyä ja kerrottua kasvien ja puiden nimiä.


Luonnon monipuolisuus saa aina kysymyksiä tulemaan, ja aina en oikein itsekkään tiedä, että miten vastaisin. Mutta tässäkin asiassa voidaan aina kotona palata aiheeseen, ja selvitellään asiaa mm netistä.

perjantai 15. syyskuuta 2017

Erilaisuus on rikkaus. Erakkoluonteisena tutkailen maailmaa katsellen, ihmetellen ja miettien.!

Aika ajoin olen todella huomannut, että erilaisuutta ei aina haluta ymmärtää taikka hyväksyä. Ja olenkin siitä saanut myös kuulla sivulauseessa pilkaten, ivaten ja syyllistäen. En ole koskaan saanut mitään järkevää selitystä, et miksi erinlaisia ihmisiä kiusataan, syrjitään, solvataan ym. 

Mutta itseäni en koskaan lähde muuttamaan kenenkään mieliksi (tässä jälleen toistan itseäni). Olen tällainen kuin olen. Herkkä, tunteellinen, omissa oloissa viihtyvä ja mietteliäs. Sekä positiivisella asenteella tuunattu.

Itselläni ainakin elämässä tapahtuneet asiat on paljonkin vaikuttaneet, että miksi olen tällainen kuin olen. Liikaa olen saanut nähdä ja kokea negatiivisia asioita, joista jopa (liki) tuntemattomat ihmiset ovat saanneet päteä, että mikä muka on oikein ja mikä ei. Mutta ulkopuolinen ei todellakaan voi tietää, että mikä meille sopii ja mikä taas ei.

Erilaisuus on rikkaus, jota ei todellakaan kannata yrittää kitkeä pois. Erilaisilta ihmisiltä voi jopa oppia asioita, nähdä maailmaa eri tavalla ja huomata sen että kaikki me ollaan yhtä arvoikkaita juuri tällaisina kuin olemme.


Blogillani haluan vain kertoa meidän tarinaa tällaisena kuin se on. Ja sen että kaikki me ollaan erinlaisia. Kahta samanlaista ei ole. Ja haluan myös omalla tavallani valoittaa, että millaista on olla nykyaikainen erakkomamma, joka käyttää aktiivisesti sosiaalista mediaa.

Teksteilläni en halua ketään loukata. Toivon vain, että kirjoitukseni saisi ajattelemaan ja pohtimaan elämän rikkautta, joka meissä ihmisissä on.

torstai 14. syyskuuta 2017

Oulu, tuo pohjoisen kaunis kaupunki.!





Viime vuosina Oulun kaupunki on aika hyvinkin tullut itselleni tutuksi. Joko ihan asioidessa kaupoissa taikka oltu vain ohikulku matkalla. Silti on vielä paljon nähtävää ja koettavaa koko kaupungista.

Suunnitelmissa olisi muutenkin joskus jossain vaiheessa ihan yöpyä jossain lukuisista hotelleista, ja sitä myöten fiilistellä vielä enemmän. Kesä aika olisi tietenkin se paras vaihtoehto itselleni/meille, mutta suunnitelmani voisi toteuttaa mihin vuodenaikaan tahansa.

Vaikka suht usein tuleekin käytyä, niin ei aina mukamas ole käynniltä mitään kirjoitettavaa. Toivon mukaan tähän tulee muutos, ja jatkossa saisi jotain raapustettua mahdollisten kuvien kera.

Tämän postauksen kuvat olen ottanut huhtikuussa 2017.

tiistai 12. syyskuuta 2017

Kirjavinkki: Maailman ympäri 80 päivässä. Sekä ajatuksia Elisa kirja sovelluksesta.


Kirja: Maailman ympäri 80 päivässä
Kirjailija: Jules Verne

Luettu: Elisa kirja sovelluksen kautta

Kirja kertoo miehestä Phileas Fogg, joka vedonlyönnin päätteeksi yrittää matkustaa maailman ympäri 80 päivässä. Mukanaan luotettava palvelijansa Passepartout.

Matkalla sattuu ja tapahtuu. Foggin perässä juoksevat niin poliisit kuin roistotkin.

Matkatessa Passepartout jo miettii, että miksi monsier Fiks sattuu aina olemaan siellä missä hekin.

Miten onnistuukaan kauniin neitokaisen pelastus kamalalta kohtalolta? Saapuuko Fogg takaisin Lontooseen, ennen kuin aikaraja umpeutuu?

Yksittäisillä sanoilla kuvaten:
  • Seikkailuhenkinen
Tämä onkin omalla tavalla klassikko kirja, joka vasta nyt tuli luettua. Elokuvan vuodelta 2004 kuin aikanaan 1990-luvulla pyörineen lasten tv-sarjan olen nähnyt. Joten tarina olikin näiden osalta pääpiirteittäin jo selvillä ja muistissa.

Elisa kirja sovellus

Nyt ensimmäistä kertaa tuli luettua Elisa kirja sovelluksen kautta, ja Maailman ympäri 80 päivässä valikoitui ensimmäiseksi kirjaksi sovelluksesta.

Elisa kirja sovelluksesta sananen.
  • Sopii erittäin hyvin matkustavalle ihmiselle joka nauttii kirjojen lukemisesta.
  • Erinlainen lukukokemus perinteisiin kirjoihin verrattuna.
  • Vaatii vähän totuttelua lukea älylaitteelta, oli kirjana sitten mikä tahansa sovelluksesta hankittu.
  • Sovellus tulee ainakin itselleni jäämään. Vaikka harvakseltaan ainakin tulen lukemaan sovelluksesta kirjoja. Vaikka jo muutama kirja on ladattu valmiiksi odottamaan.
  • Helppo ja näppärä käyttää.
  • Valinnanvaraa kirjoista löytyy. Eli jokaiselle jotakin.
  • On myös äänikirjojakin saatavilla.
  • Elisa kirja sovelluksen kautta luetusta kirjasta mainitsen postauksen yhteydessä.

maanantai 11. syyskuuta 2017

Syksyä kuvina.!!!

Syksyssä on vain niin se oma taikansa. Haikeana katselee, kun luonto hiljalleen vaipuu tulevaan talveen.

Viimeiset kukkaset kukkii, metsästä löytyy sieniä ja marjoja sekä ruska aikanaan hiipii luontoon.




Syksyn tullen luonnosta hakee henkisesti vielä omanlaistansa virtaa, ennen kuin pakkaset ja lumi saapuu maahan. Ja loppujen lopuksi edes syksyn vesisateet ei haittaa.

Luonnon kauneus on upeaa eri vuodenaikoina.!!! Nauttikaamme kauniista luonnosta, joka Suomessa on.

lauantai 9. syyskuuta 2017

Kun barbin vaatteen ajattelin ommella. Mutta kuinkas kävikään.! :)

Sain keväällä vihdoinkin oman ompelukoneen. Olin jo muutenkin pitkään ajatellut hankintaa. Ja sattuman kautta sain käytetyn, mutta toimivan. :)


Yhtenä päivänä sainkin hyvän idean, että ompelisin ensi kertaa barbille pienen vaatteen.

Hyvänä harjoitus kankaana olikin hyvä käyttää oma vanha toppi, jonka olisin muutenkin leikellyt siivousräteiksi.
Vapaalla kädellä sitten piirsin ja leikkasin ommeltavat palat. Tässä vaiheessa olisikin jo pitänyt huomata oma pieni erhe koossa.
Joten kun vihdoin ja viimein sain paidan ommeltua ja käännettyä oikein päin (vaikka piti silti vielä vähän ommella lisää), niin oli aika kokeilla barbin päälle.
Kaulasta ja hihasta olikin sitten ihan liian pieni.

Tämä olikin ihan ensimmäinen räpellys ompelukoneella, joten tästä viisastuneena tuleekin mietettyä tarkemmin seuraavaa kokeilua barbille. Ja tietenkin mielellään kaavan kanssa tehtynä.

Viimeksi ompelukoneella olenkin kunnolla ommellut peruskoulussa. Joten aikaa on kulunut. Vaikka peruskoulun jälkeen olenkin korjannut tasan 2 kertaa vaatteen sekä verhoihin ommellut vain käännöksen. Joten taito on vähän ruosteessa, mutta eiköhän palaudu muistista ja selkärangasta kun vain alkaa ompelemaan. :)

perjantai 8. syyskuuta 2017

Kirjavinkki: Hautajaishäät


Kirjailija: Mirva Saukkola
Kustantaja: Kustannus-Mäkelä oy
Julkaisuvuosi: 2008

Toimittaja Noora Hankasuo rakastuu kaikesta pyristelystä huolimatta, ja suunnittelee tulevia häitään syksylle. Stressi taso nousee häitä suunnitellessa, tummien pilvien kerääntyessä ylle.

Pian tapahtuukin murha, ja ex-poikaystävä tuntuu tulevan yllättävissä paikoissa vastaan.

Soppa muuttuu koko ajan oudommaksi, ja pian Noora saakin juttukeikan Lontooseen valokuvaaja Pietron kanssa.

Yllättävät käänteet käydään lopulta suurlähetystössä, josta dramatiikkaa ei puutu.

Yksittäisillä sanoilla kuvaten:
  • Dekkarimainen
  • Tapahtumarikas
  • Mielenkiintoinen
  • Juonitteleva
Alkuun tuntui vähän tylsähköltä, ja ei ollenkaan dekkarilta. Mutta mitä pidemmälle kirjassa pääsi, niin alkoi olemaan mielenkiintoisempi.

Oli kyllä mukava lukukokemus, ja täytyykin jossain vaiheessa lukea kirjoittajan muutkin kirjat.

torstai 7. syyskuuta 2017

Lasten puuhakirja.!

Pitkästä aikaa tuli käytyä kirppiksellä. Löytyikin edullisesti pieni lasten puuhakirja. :) Kirja on tekemätön, muuten en olisikaan ottanut.


Tätä tullaan aina silloin tällöin tekemään. Ja varsinkin sellaisina päivinä jos ulkona on huono keli. Omalla tavallahan nämä on opettavaisia tehtävä kirjoja.

Tämän tyyppisiä puuha-/tehtävä kirjoja olen muutenkin ajatellut, että voisi silloin tällöin ostaa jos vastaan tulee.

Sopivatkin hyvin omanlaiseen kotiopetukseen eskarilaisen kanssa. Miksei myös 1-2 luokkalaisillekkin.

Oletko ostanut taikka tilannut tällaisia puuhakirjoja? Jos olet, niin minkälaisia? Voisiko mistä myös tilata netistä?

keskiviikko 6. syyskuuta 2017

Ylipaino. Vaikuttaa elämään ja hävettääkin aika ajoin.! Minun elämäntapamuutokseni.

Olen koko ikäni ollut ylipainoinen ihminen. Painoa pitäisikin saada ainakin 35-40kg pois. (Painoa on tällä hetkellä noin 130kg ja pituutta löytyy 175cm.) Ja tiedän sen vallan mainiosti, että ruokavaliolla ja liikunnalla saa muutoksen aikaan.

Välillä vaan on aikoja, kun liikunta ei kiinnosta alkuunkaan. Ja sitten onkin päiviä, kun puhtia sekä intoa on paljonkin. Onneksi sentään hyötyliikuntaa tulee väkisinkin, kun omaa autoa ei ole. Joten ruokakauppaankin tulee käveltyä, ja kassit sitten kannettua kotiin.


Ruoan suhteen, teen hiljalleen muutoksia parempaan. Sillä radikaalit muutokset eivät itselläni toimi, ja ihme dieetteihin en usko.

Silloin ainakin häpeä nousee pintaan, kun on vaatekaupassa etsimässä sopivia vaatteita. Ja aika usein ei todellakaan tunnu löytyvän yhtään mitään. Jotenkin vain isot vaatteet on hirveitä ryysyjä, joita en todellakaan halua päälleni laittaa. (Toki tässä asiassa voin olla väärässäkin.) Silloin kyllä häpeän itseäni, että olen päästänyt itseni tähän kuntoon missä olen. Siksi ehkä liikunkin paljon topissa sekä jalassa on collarit/legginsit.


Tiedän sen vallan mainiosti, että ylipainossa on monet terveys riskit, joita ei voi sivuuttaa. Mutta pienillä muutoksillakin jo pääsee alkuun, ja sitä myöten vaikuttaa kaikkeen. Riskit pienenevät ja muutoksen kehossa voi sitten nähdä ja kokea.

Itseni kohdalla olenkin jo hiljalleen alkanut laittamaan asioita kuntoon. Hiljaa hyvä tulee. Stuff about blogin postaus Mitä vaaditaan pysyvämpään elämäntapamuutokseen on kuin melkein omista ajatuksista kirjoitettu. Kannattaa myös lukaista Painoindeksi on hölmö keksintö blogi postaus.

Kumminkin olen hyväksynyt itseni juuri tällaisena kuin olen. Jos joku ei ulkonäköäni (sekä muuta) pysty hyväksymään, niin itse en sille asialle voi mitään.

Mä olen tällainen kuin olen ja that's it.!

Tulenkin aika ajoin kirjoittamaan elämäntapamuutoksestani. Ja tähän sopivaan kategoriaan saatan kirjoittaa muutakin. MM: kirjallisuutta lehdistä/kirjoista, tapahtumia ym.

Jos joku sattuu tietämään esim Youtubesta hyviä jumppa videoita ym, niin saa kommenttiboksiin kertoa. :)

tiistai 5. syyskuuta 2017

Nimikko kulkija.! Geokätköily on mukava harrastus.


Heinäkuussa (2017) tuli aktivoitua blogilleni oma nimikkokulkija Geokätköilyssä. Wikipedian jutun kätköilystä pääset lukemaan Tästä.

Geokätköily on mukava ja liikunnallinen harrastus, jossa etsitään koordinaattien perusteella kätköjä. Kätköt voi olla ihan perus yleisillä paikoilla, taikka sitten myös erittäin upeissa paikoissa.

61°23° Tampere on geokätköilyyn perehtynyt blogi, johon todella kannattaa tutustua, jos kätköily kiinnostaa.

sivustojen myötä kätköilyä pystyykin harrastamaan, jos on älypuhelin taikka erillinen gps laite. Mutta älypuhelimellakin selviää ihan täysin.

Itse olen kätköillyt nyt pari vuotta, ja kiinnostus on pysynyt edelleen. Huomaamatta tulee liikuttua tämän harrastuksen parissa ulkona.